Eiliset pelit

23.3.2014

RÄIME RULETTAA!

 

Läheltä piti naisten EM-karsinnassa Pasilassa 22.3.2014. Meidän Sirpa oli mukana joukkueessa, jossa pelasivat myös Suomisen Eija Hämeenlinnasta, Laineen Mirja Turusta ja Railion Marita Helsingin puolesta.

 

Cirkel-poulessa saivat KOP:n naiset kopisteltua itselleen vain pari pistettä, helppoa kuin heinän teko. Porin PCP oli kantona kaskessa ja antoi meidän ladyille vain viisi pistettä. Ratkaisupelissä oli jäsentenvälisten makua, kun vastaan saatiin Hämeenlinnan joukkue. Tutut harjoitusvastustajat kotimatkalle 13-6 lukemin.

 

Tiia pelasi Järvenpään joukkueessa. Ensin niukka häviö ja sitten selkeämpi tappio ja päätös päivän peleille.

 

Välierässä PHN tuskaili tyttöjämme vastaan kokoonpanoissaan. Ei tainnut ihanneryhmitystä löytyä. PHN:lle seitsemän pistettä ja se siitä.

 

Finaalissa Porin velhot (Nieminen, Salonranta ja Näsilä) palasivat vastustajiksi. 7-7-tilanteessa meidän tiimiltä huono viiden miinuksen pää. Ei se siitä sitten enää iloksi muuttunut. 7-13 ja hopeaa. Ei se ole häpeä, mutta karsinnoissa voittaja vie kaiken!

 

Miesten MM-karsinnassa Jyrkin joukkueen peli takkusi kahden tappion arvoisesti.

 

Kalvolasta kajahti!

 

Yleinen trippeli, vain yhdeksän joukkuetta, mutta joukkueiden laatu korvasi määrän.

MAP Räimeeltä remmissä Jonna asettajana, Kari välipelaajana ja Mika ampujana.

 

Ensimmäinen peli oli vielä tahmeaa, vaan Mehtonen -Saliniemi -Uschanov eivät käyttäneet paikkojaan ja antoivat meille mahdollisuuden. Kiitimme ja korjasimme potin 13-9. Peli alkoi aueta Pekkaa, Ekeä ja Urpoa vastaan. Homma hallinnassa ja voitto 13-7. Välipalaksi nautittiin aloittelijoiden joukkue 13-4. Alkusarjan voittoamme yritti vielä Nassun porukka Holopaisen Jukan johdolla viedä. Tasatahtia mentiin pitkään ja hartaasti. 11-9 lukemissa Nassun ampuja yritti snadin tappoa. Osui kauniisti vaan kimmahti takakuulasta takaisin lähtöpisteeseen. Siinä kohtaa ylemmät voimat olivat meidän puolellamme. Se oli siinä 13-9.

 

Välierässä kova kolmikko Paakkanen –Jakonen –Kamppuri. Vaan minkä miehet tekevät, kun Jonna nakuttaa asetusta kolmenkymmenen sentin sisään tuollaisella 95 %:n varmuudella ja Mika täräyttelee vastustajan asetukset peräseinään. Pari päätä saivat loistavilla ammunnoilla itselleen, muuten jäivät jalkoihin kaikilla osa-alueilla. Viimeisessä päässä saivat Jonnan asetuksen ammutuksi, tilalle tuli heti 31-senttinen. Vastustajan asetus 33 cm snadista. Ei muuten yhtään häirinnyt. Meillä oli asetusvoimaa, neljä kuulaa vielä paremmaksi. Mikan viimeinen asetus, narun päällä aikansa huojuttuaan, kaartui kauniisti kasaan. 13-4 ei paljon  enempää kommentteja kaipaa.

 

Finaalissa vastaan Loimaan ykkösnyrkki: Michel Simon-Bellamy, Seppo Lindman ja Arto Stenberg. Moni varmaan ajatteli, että nyt tulee kylmää kyytiä eikä siinä tuhise kuin allekirjoittaneen nuhainen nenä.

 

Artosta varmaan tuntui, Jonnankin juniorivalmentajana, että omat koirat purivat. Jonna jatkoi lähes sadan prosentin teholla asetusta. Inhottavasti parikymmentä senttiä snadin sivulla ja vastustajalla pakkorako saada ne pois. Ei tuolla Iittalan ”liukuradalla” voi tuhlata kuulia asettamalla. Mikkikin jäi täysin kentän ykköshahmon asetusten varjoon.

 

Arto ja Seppo eivät saaneet tappokonettaan käyntiin, reikiä, hipsuja ja lakeen ammuntaa. Mika paukutti vähän, mutta tehokkaasti. Taisi siihen yksi inflatorinen reikä lipsahtaa.

 

Vaikka olen aina inhonnut Iittalan kenttiä enemmän kuin marraskuisena maanantai-aamuna räntäsateessa töihin ajamista, niin nyt jotain loksahti korvien välissä ja asetuksilla rutkasti irtopisteitä meille. Ei huono saavutus kaikenmaailman tukisiteillä yhteen harsitulta urheilija-vanhukselta.

 

Ensimmäinen pää, naapurilta liikaa reikiä 4-0. Toinen pää ja sama kaiku on takaseinästä Loimaan ammunnoilta 7-0. Kolmas pää oli jo lähes unenomainen, kolmen jättöammuntamme jälkeen naapurin kaikki kuulat kuolleita ja meillä viisi kentällä 12-0. Taisi hiipiä hyvänolon tunne MAP Räimeen sinisen paidan sisään. Meillä kuulat siistiin nippuun ammuttuina takaseinällä 12-3. Viides pää, palattiin päiväjärjestykseen ja Jonna asetti bastardeja, toista eivät pois saaneet eikä snadin ampuminenkaan natsannut 13-3.

 

Me oltiin tänään huippuja!

 

Kari K